Life with Dobermann and Jackrussell

Hyvin alkanut juoksusyksy päättyi viime perjantaiaamuna nilkan nyrjähdykseen. Lähdettiin Emman kanssa männikköön aamulenkille. Ensilumi oli satanut maahan, oli märkää. Männikkölenkin alussa on sellaisia puunjuuria ja kiviä polulla ja enkös sitten astunut sellaisen liukkaan puunjuuren päälle. Nilkka nyrjähti ja lensin mahalleni. Vauhti oli alkulenkistä aika kova, Emmalla kun on niin valtava se etenemishalu kun lähdetään. Tunsin heti, että jalkaan sattui. Nousin varovasti ylös ja tunnustelin askelia. Mietin ensin jopa, että jatkan lenkkiä hiljakselleen. Kurkistin varovasti sukan alle ja näin ison patin nilkan ulkosyrjällä. Enpä jatkanutkaan lenkkiä vaan käännyin käppäilemään kotiin päin. Onneksi tämä tapahtui aika alkumatkasta, joten kotiin ei ollut kovin pitkä matka. Kotimatkalla kenkä alkoi jo puristaa jalassa. Kotona tutkin jalkaa, sillä pystyi astua, mutta jalan ulkosyrjässä oli puolen nyrkin kokoinen patti. Laitoin kylmää ja pidin koholla. Soittelin terveyskeskukseen ja tiedustel

Olipa pitkä kirjoitustauko! Touhua on riittänyt niin paljon, että ei ole ennättänyt istua koneen ääreen. Syksy on parasta ulkoiluaikaa koirien kanssa ja kuten kuvista näkyy, ollaan ulkoiltu. Käytiin jälleen kerran vaeltamassa. Siitä taitaa tulla meidän perheen ykkösyhteisharrastus. Vaikka oli syysloma ja reitillä muitakin ihmisiä, oli porukka jakautunut niin hyvin reitin varrelle, että koiratkin pysytyivät olla irti häiritsemättä ketään. Emma on ollut kohtutulehduksesta toivuttuaan ihan älyttömän energinen tyttö. Jossain vaiheessa tuntui, että energisyys ja tekemisen kaipuu menivät jopa vähän yli. Lenkille kun lähdettiin, Emma haukkui ja juoksi alkumatkan, veti kun hullu ja oli ihan tohkeissaan. Tottiksessa se ei meinannut millään malttaa kuunnella kun tohotus oli niin kova. Ulkona Emma on se, joka haluaa painia ja haastaa Lolaa jatkuvasti painiin kanssaan, yleensä kun tämä on ollut toisinpäin. Emma on pennusta saakka ollut todella rauhallinen, joten tämä ylivilkkaus tuntui jopa h

Meidän koko lauman ehdoton pomo on vanhin jackrussellinterrierimme Roosa. Häntä ei uhmaa kukaan. Riittää kun Roosa katsoo tietyllä tavalla ja tarvittaessa tehostaa asiaansa nostamalla ylähuulta, kaikki ympärillä väistävät. Ja ylähuulen nostaminen ja pärinähän kuuluvat russelin luonteeseen, joten se on on ihan eri asia jos dobermanni nostaisi ylähuulta toiselle koiralle ja murisisi. Roosa ruokailee kupilla yksin, eikä siihen ole muilla silloin asiaa. Seurailin tässä yksi ilta kyseistä tilannetta, dobermannin makasivat kuin vartiossa Roosan takana ja rouva ruokaili yksin. Yritin ottaa tilanteesta kuvaakin, mutta myöhästyin vähän. Roosa myös kurittaa ja komentaa toisia. Jos toiset remuavat liikaa, Roosa juoksee väliin ja erottaa parin. Tai jos joku koirista ei heti tottele, Roosa voi juosta niskoittelijan luose ja näykkäistä tätä. Hassu tyttö. On kyllä paikkansa laumassa ansainnut. Toimii itse kuin ajatus. Puoli sanaa riittää ja tyttö tietää mitä tehdä.

Samassa talossa asuvat useampi koira muodostavat lauman. Meillä siihen kuuluu useampi narttu ja kaksi urostakin. Se, mistä olen meidän laumassa erityisen ylpeä on, että kaikki tulevat toimeen keskenään. Johtajuus on aina ollut laumassa vanhimmalla jackrussellinterrierillä, siihen ei ole kukaan koskaan yrittänyt puuttua ja me ihmiset olemme sitä käytöksellämme tukeneet. Muuten koirien välisiin suhteisiin meidän ihmisten ei ole paljon tarvinnutkaan puuttua. Jokainen tietää paikkansa laumassa, ihminen on aina pomo ja kavereista pidetään huolta, eikä ketään kiusata. Monta tarinaa olen kuullut, että saman katon alla elävien narttu- tai uroskoirien välille saattaa joskus tulla kitkaa, vahvaluontoiset samaa sukupuolta olevat koirat eivät vaan aina tule toimeen keskenään. Ihmettelyä ja pelottelua siitä, että meidänkin koirat alkaisivat tappelemaan keskenään, olen kuullut paljon. Mutta nämäpä tytöt ja pojat täällä vaan porskuttavat eteenpäin yhdessä tuumin kavereina. Oma hierarkia heillä s

Lauantaina oltiin koko perhe ruskaretkellä vaeltelemassa kansallispuistossa. Koirista Emma ja Roosa pääsivät mukaan. Aurinko paistoi ja oli ihana ilma. Paistettiin makkarat nuotiossa. Matkaa kertyi lopulta vain 6,2 km. Reitti oli aika hankalakulkuista ja nuorin matkaaja 6 v. joten ihan hyvä lenkki saatiin aikaiseksi. Sunnuntai meni huilaillessa ja mummolassa vieraillessa. Maanantai aamu aloitettiin taas reippaasti jo ennen kahdeksaa juoksulla. Kierretiin yksi tavoitelenkeistäni ja matkaa kertyi 15,5 km. Jaksettiin Lolan kanssa tosi hyvin ja otettiin ihan huvin vuoksi vielä loppukiri muutamaa sataa metriä ennen kotia!

Tämä viikko onkin sitten keskitytty rally-tokon sijaan juoksuun. Ynnäilin tuossa aamulenkin jälkeen viikon kilometrit yhteen ja reilut 50 km oli kokonaismäärä. Aika tyytyväinen olen. Pisin lenkki oli 15 km, lyhyn palauttelu 5 km. Muut 10 km mittaisia. Olen huomannut, että minulle sopii pidempien matkojen juoksu. Vasta viiden kilometrin jälkeen juoksu alkaa kulkea kunnolla ja kaikki aluksi tuntuneet kivut häviävät. Tänä aamuna piti käydä vain ihan pikku lenkki kun ei aluksi tuntunut kulkevan yhtään, mutta kotiin päästyä kun katsoin matkamittaria niin kyllähän se kymppi oli täyttynyt. Nyt täytyy viikonloppu ottaa rauhallisemmin ja huilia, jottei mene ihan överiksi. Korkeintaan kävelyllä voisi toisena päivänä käydä. Jännä huomata noista minun juoksukavereistani miten erilaisia ne ovat. Lolan kanssa on ehdottomasti helpompi juosta matkaa. Se lähtee rauhallisesti ja juoksee tasaiseen tahtiin koko matkan. Veto on sopivaa, se ei vedä kovin paljoa. Lolan kanssa meille on löytynyt sopiva ju

Eilen aamulla lenkille pääsi Lola. Tytöllä oli yksinkertaisesti niin paljon virtaa, että se oli pakko ottaa juoksemaan. Juostiin 10 km. Olen alkanut pikkuhiljaa pidentämään lenkkejä. Kerran juoksu kulkee niin mikäs siinä, antaa mennä! Yritän juosta mahdollisimman erilaisissa maastoissa. Välillä mennään asfalttia ja tasaista. Sitten etsitään mäkisempää reittiä. Välillä pururataa ja Lolan kanssa kokeiltiin eilen polkujuoksuakin. Ihmeen hyvin meni vaikka oli puiden juuria ja kiviä ja kapeaa polkua. Alkulenkistä polut olisivat saattaneet olla haastavampia kun Lolalla on niin kova veto päällä. Loppulenkistä se jo malttaa odotella ja mennä hitaamminkin. Kymppi meni yllättävän kevyesti ja muistin jopa venytellä lenkin jälkeen. Tänään aamulla lähdettiin Emman kanssa pitkästä aikaa. Tyttö oli niin innoissaan, että haukkui ja juoksi alkumatkan. Lujempaa olisi pitänyt päästä! Yritin jarrutella sitä ja saada lähdön rauhalliseksi. Saatettiin ensimmäiset 2,5 km lasta kouluun ja poika ei saanut men

Kirjoitin tässä jonkin aikaa sitten, että Emma on sairaslomalla, eikä päästä sen kanssa juoksemaan. Emmalla oli kohtutulehdus. Ensimmäistä kertaa kohdalle osui tämä narttukoirien inhottava sairaus. Tällä hetkellä näyttää onneksi vahvasti siltä, että tulehdus saatiin hoidettua lääkkeillä ja kohdunpoistoa ei tarvittu. Lääkehoito onnistui siksi, että kohtu ei ollut vielä ehtinyt täyttyä tulehduseritteestä ja kohdunsuu oli auki. Lääkehoito oli ensisijainen vaihtoehto tässä tapauksessa myös siksi, että olen suunnitellut teettäväni Emmalla vielä yhdet pennut. Nyt täytyykin tarkkaan harkita pentueen ajankohtaa, sillä kohtutulehdus uusii herkästi. Kaikki alkoi siitä, että Emma ei aamulla päässyt kunnolla ylös. Illalla se oli vielä ollut virkeä ja normaalin oloinen. Hieman hellyydenkipeä se oli jo illalla, tunki syliin ja rapsutettavaksi, mutta koska se on välillä sellainen muutenkin, en osannut epäillä mitään. Aamulla sain melkein kiskoa sitä ylös matolta, että nyt aamupissille sieltä. Viime

Ystäväni Oiva. Vietän joka ikinen päivä imurin varressa vähintään puoli tuntia, tarkemman imuroinnin päivänä tunnin. En ole mikään pikkutarkka siivousintoilija, en todellakaan, mutta tämä huusholli vaan yksinkertaisesti vaatii imuroinnin kerran päivässä. Karvaa, purua, hiekkaa ja kaikkea muuta siltä väliltä (jopa pölypalloja rappusissa...) on lavanaan illalla lattialla. Mieheni on monesti yrittänyt, että anna olla, imuroi huomenna, mutta kun en yksinkertaisesti osaa jättää päivittäistä imurointia tekemättä. Joskus oikein väsyneenä sen olen tehnyt ja seuraavana päivänä imurointiin on mennyt vielä enemmän aikaa. Muutaman kerran viikossa pesen lattiat ja pyyhin pölyt. Työtä lisää tietenkin vielä se, että meillä koirat saavat kulkea vapaasti koko talossa. Joten koko talo on aina imuroitava. Portteja kyllä löytyy joka ovesta ja kun lähdetään johonkin, koirat lajitellaan porttien taakse. Keskuspölynimuri riittävän pitkällä letkulla on oikein oiva keksintö. Oiva-mallinenkin se taitaa ol

 Monesti internetin keskustelupalstoilla kysellään miten dobermanni menestyy lapsiperheessä. Olen sitä mieltä, että ihan siinä missä mikä tahansa muunkin rotuinen koira. On tärkeää, että koira ja lapsi touhuavat pienestä pitäen yhdessä, tietenkin aikuisen läsnä ollessa. Lapsi voi kykynsä mukaan esimerkiksi osallistua koiran koulutukseen, tämä vahvistaa sitä, että lapsi on koiran yläpuolella siinä missä aikuinenkin. Muistan hyvin meillä juuri puhumaan oppineen pikkumiehen seisomassa useaan otteeseen makkaranpala kädessä ja antamassa käskyjä milloin istua ja milloin mennä maahan. Koiratyttö istui kuuliaisena ja siitä näki, että se keskittyi kuuntelemaan mitä milloinkin vaadittiin. Ei ollut helppoa koiralle ymmärtää mitä ’ittu’ tarkoittaa, mutta se ymmärsi ja teki kaikkensa. ’Taa tulla’, oli heidän oma versionsa tänne-komennosta ja koira tiesi senkin. Koira ei kyseenalaistanut kertaakaan sitä oliko makkara aikuisen vai lapsen kädessä. Johtajuus oli selvää pässinlihaa, eikä siihen o

Sunnuntaina käytiin terriereiden kanssa metsässä kävelyllä. Sunnuntairetkeilyä parhaimmillaan. Löydettiin mahtava mustikkapaikka, marjat olivat isoja ja vielä hyvän makuisia myöhäisestä ajankohdasta huolimatta. Lapset, minä ja Roosa syötiin mahat täyteen mustikkaa. Maanantaiaamu oli Lolan juoksupäivä, tehtiin 7 km lenkki. Loppuaika aamusta vierähti rally-tokon parissa. Lähdettiin Emman kanssa oikein kentälle tekemään ja huomasin, että täytyy näköjään poistua kotipihasta useammin, Emmaa kiinnosti aluksi vaan kaikki muu paitsi suorittaminen. Olen kotijumi ja kun kotona on hyvä piha missä touhuta, en tahdo millään saada itsestä irti, että lähtisin muualle tekemään. Nyt täytyy näköjään tsempata ja poistua mukavuusalueelta ja raahata koira ja ne kyltit jonnekin vieraaseen ympäristöön, jotta homma etenee. Kotona harjoittelemalla se näköjään polkee paikallaan, täällä homma toimii. Lolan kanssa tehtiin vielä kotona vähän seuraamista ja sivulle tuloa, se kun oli jotenkin hukassa viimeksi.

Tehtiin pitkästä aikaa takapihalle rally-tokoratoja ihan kylttien kanssa. Useimmin tulee vaan treenailtua liikkeitä ilman sen isompaa suunnitelmaa, mutta koska tänä aamuna oli vapaata ja poutasää, päätin tehdä koirille ja itselle suunnitellun harjoitutuksen ja rakensin suoritusradan. Välillä on ihan hyvä itsellekin seurata kylttejä ja edetä niiden mukaan eikä vaan ulkomuistista. Ulkomuistista treenatessa jää usein jotain liikkeitä kokonaan tekemättä. Ja itselle on hyvä opetella seuraamaan niitä kylttejä, sekin on osa suoritusta. Emma teki tapansa mukaan hyvin. Emman kanssa on alettu jättämään makupaloja aika vähiin. Yritetään suorittaa rata ja sitten lopussa saa palkan. Sivulle tulon jälkeen seisomaan jääminen on vielä sellainen, että silloin tarvitsee palkan, muuten tyttö istuu. Palkan kanssa tuokin sujuu hyvin. En tiedä häiritsikö kova tuuli vai  mikä oli, mutta Lola oli aluksi ihan pihalla koko hommasta. Pikkuhiljaa se kuitenkin lämpeni ja lopuksi sujui jo tosi hyvin. Muistan

Tänään käytiin pitkästä aikaa dobberityttöjen kanssa ihan tavallisella hihnakävelyllä. En oikein ole hihnalenkkeilytyyppiä, en malta kävellä, juoksu on kivempaa. Tai sitten koirat juoksevat vapaana. Täytyy kyllä myöntää, että rauhallinen palauttava kävely sumuisessa lämpimässä syksyaamussa oli mahtavaa. Pudonneet lehdet kahisivat jaloissa ja oli jotenkin rauhallista. Tytöt lähtivät lenkille täydellä tohinalla, kuvittelivat tietenkin, että nyt lähdettiin juoksemaan. Hissultiin tarkoituksella aluksi ihan hiljaista vauhtia ja viesti meni perille, nyt ei mennekkään vauhdilla vaan rauhassa. Meidän koirat haistelevat ja tutkivat maastoa kävellessä innokkaasti ja välillä pitää ihan pysähtyäkin mielenkiintoista hajua tutkimaan. Meillä oli tässä muutama viikko sitten hoidossa dobberityttö, Lolan siskokoira. Oli mielenkiintoista, että tämä kaupunkilaistyttö ei välittänyt mistään hajuista mitään, käveli vaan tasaiseen tahtiin eteenpäin. Mietin, että onkohan se tottunut niin monenlaisiin hajuihi

Aamu startattu käyntiin juoksemalla. Käyn lähes poikkeuksetta arkiaamuisin lenkillä vuoron perään noiden meidän dobberityttöjen Emman ja Lolan kanssa. Emma, vanhempi tyttö on sairaslomalla (paitsi ihan vähän tottisteluun saatiin lääkäriltä lupa, kun sitä erikseen vielä tiedustelin...), joten juoksukaverina minulla on ollut nyt tällä viikolla joka aamu Lola. Canicross on minun intohimo ja henkireikä, rakastan sitä yli kaiken. Emma on kuin tehty lajiin, vetää juuri sopivasti ja menee edellä kuin veturi. Meidän tosikko, tosissaan siis siinäkin hommassa. Lolan kanssa aloiteltiin juoksua vasta viime keväänä kun ikää tuli vuosi täyteen. Hyvin alkaa tämäkin tyttö juosta, mutta Emmaan verrattuna se on vielä vähän hömppä. Aamujuoksujen jälkeen yleensä tottistellaan. Tällä hetkellä ollaan tehty lähinnä rally-tokon liikkeitä ja haaveilenkin, että päästäisiin Emman kanssa möllien kautta ihan viralliseen kokeeseenkin jossain vaiheessa. Emmalla alkaa olla homma hanskassa ja Lolakin on kehittynyt k