Dobermanni perhekoirana

Monesti internetin keskustelupalstoilla kysellään miten dobermanni menestyy lapsiperheessä. Olen sitä mieltä, että ihan siinä missä mikä tahansa muunkin rotuinen koira. On tärkeää, että koira ja lapsi touhuavat pienestä pitäen yhdessä, tietenkin aikuisen läsnä ollessa. Lapsi voi kykynsä mukaan esimerkiksi osallistua koiran koulutukseen, tämä vahvistaa sitä, että lapsi on koiran yläpuolella siinä missä aikuinenkin. Muistan hyvin meillä juuri puhumaan oppineen pikkumiehen seisomassa useaan otteeseen makkaranpala kädessä ja antamassa käskyjä milloin istua ja milloin mennä maahan. Koiratyttö istui kuuliaisena ja siitä näki, että se keskittyi kuuntelemaan mitä milloinkin vaadittiin. Ei ollut helppoa koiralle ymmärtää mitä ’ittu’ tarkoittaa, mutta se ymmärsi ja teki kaikkensa. ’Taa tulla’, oli heidän oma versionsa tänne-komennosta ja koira tiesi senkin. Koira ei kyseenalaistanut kertaakaan sitä oliko makkara aikuisen vai lapsen kädessä. Johtajuus oli selvää pässinlihaa, eikä siihen ole tarvinnut kertaakaan puuttua.

Nuoremman dobberin ollessa vuoden vanha ja pojan eskarilainen, heidän yhteinen harrastus oli paini. En ikinä unohda meille russeleita katsomaan tulleen naisen ilmettä kun hän tiedusteli pojalta, että mikä näistä koirista on sinun paras kaverisi. Tarkoitti siis pikkukoiria. Poika osoitti ulos Lolaa ja sanoi, että me painitaan yhdessä. Naisen suu levisi, ai tuo iso koira? Ja he todella painivat. Olihan se rajun näköistä menoa, mutta koira tiesi missä raja kulkee ja lopetti aina heti kun poika sanoi. Tottakai näissä leikeissä oli aikuinen läsnä koko ajan varmistamassa, että tilanne on hallinnassa.

Monesti olen lukenut ennakkoluuloista joita vanhemmat kohtaavat lasten kavereiden vanhemmilta. Lapsia ei päästetä kylään kun siellä on se dobermanni. Omalle kohdalle on onneksi osunut avoimia ja fiksuja vanhempia. Kun uusi tuttavuus on tullut kylään, olen pyytänyt vanhemman käymään meillä sisällä tutustumassa koiriin, jotta he ovat nähneet, että kilttejähän nämä ovat. Olen myös kertonut, että kun talossa on vieraita lapsia leikkimässä niin pidän koirat yleensä porttien takana, jotta lapset saavat leikkiä rauhassa. En itse ole kuitenkaan koko ajan vieressä vahtimassa. Samoin teen russeleidenkin kanssa, koira on aina koira ja eihän siitä vieraasta lapsesta tiedä mitä se keksii, joten turhia vaaratilanteita on parempi välttää.

Olen myös kuullut, että dobermanni alkaa helposti vahtia perheen lapsia. Siinä mielessä totta, että meillä ainakin koiralle tulee hätä, jos lapsi lenkillä pyöräilee mutkan taakse niin, että koira ei näe häntä. Silloin tulee kiire ja alkaa vetäminen. Eli huolta omistaan dobermanni pitää. Muissa tilanteissa, esim. vieraiden kanssa vahtimista ei ole ollut. Olen huomannut, että koira lukee minusta onko tilanne ok.

Dobermannista saa avoimen ja ystävällisen koiran kunhan sitä pienestä pitäen tutustutetaan uusiin ihmisiin, vieraisiin lapsiin, tosiin koiriin ja uusiin tilanteisiin. Isoja säikähdyksiä kannattaa yrittää välttää, ne jäävät helposti mieleen kummittelemaan. Perhekoirana liputan ehdottomasti dobermannin puolesta. Dobermanni on perheeseensä kiintyvä, rakastaa oman perheen lapsia ja kestää lasten käsittelyä. Meillä nuo tytöt luottaa omiin ihmisiin ihan täysin, esimerkiksi makaavat reporankana lattialla vaikka lapsi astelee yli. Luottamusta pitää arvostaa ja sitä on ylläpidettävä ja kunnioitettava, on oltava koiran luottamuksen arvoinen. Jos kerran astuu päälle, luottamus menee saman tien. Kaikessa korostan vielä ehdottomasti sitä, että koira on aina koira, oli rotu mikä tahansa. Pientä lasta ja koiraa ei koskaan pidä jättää keskenään, aikuisen pitää olla aina tilanteen tasalla ja tietoinen siitä mitä parivaljakko touhuaa.