Hyvin alkanut juoksusyksy päättyi viime perjantaiaamuna nilkan nyrjähdykseen. Lähdettiin Emman kanssa männikköön aamulenkille. Ensilumi oli satanut maahan, oli märkää. Männikkölenkin alussa on sellaisia puunjuuria ja kiviä polulla ja enkös sitten astunut sellaisen liukkaan puunjuuren päälle. Nilkka nyrjähti ja lensin mahalleni. Vauhti oli alkulenkistä aika kova, Emmalla kun on niin valtava se etenemishalu kun lähdetään. Tunsin heti, että jalkaan sattui. Nousin varovasti ylös ja tunnustelin askelia. Mietin ensin jopa, että jatkan lenkkiä hiljakselleen. Kurkistin varovasti sukan alle ja näin ison patin nilkan ulkosyrjällä. Enpä jatkanutkaan lenkkiä vaan käännyin käppäilemään kotiin päin. Onneksi tämä tapahtui aika alkumatkasta, joten kotiin ei ollut kovin pitkä matka. Kotimatkalla kenkä alkoi jo puristaa jalassa. Kotona tutkin jalkaa, sillä pystyi astua, mutta jalan ulkosyrjässä oli puolen nyrkin kokoinen patti. Laitoin kylmää ja pidin koholla. Soittelin terveyskeskukseen ja tiedustel
Koiran kanssa juoksua ja koira-aiheisia touhuja