Life with Dobermann and Jackrussell

Eilen aamulla lenkille pääsi Lola. Tytöllä oli yksinkertaisesti niin paljon virtaa, että se oli pakko ottaa juoksemaan. Juostiin 10 km. Olen alkanut pikkuhiljaa pidentämään lenkkejä. Kerran juoksu kulkee niin mikäs siinä, antaa mennä! Yritän juosta mahdollisimman erilaisissa maastoissa. Välillä mennään asfalttia ja tasaista. Sitten etsitään mäkisempää reittiä. Välillä pururataa ja Lolan kanssa kokeiltiin eilen polkujuoksuakin. Ihmeen hyvin meni vaikka oli puiden juuria ja kiviä ja kapeaa polkua. Alkulenkistä polut olisivat saattaneet olla haastavampia kun Lolalla on niin kova veto päällä. Loppulenkistä se jo malttaa odotella ja mennä hitaamminkin. Kymppi meni yllättävän kevyesti ja muistin jopa venytellä lenkin jälkeen. Tänään aamulla lähdettiin Emman kanssa pitkästä aikaa. Tyttö oli niin innoissaan, että haukkui ja juoksi alkumatkan. Lujempaa olisi pitänyt päästä! Yritin jarrutella sitä ja saada lähdön rauhalliseksi. Saatettiin ensimmäiset 2,5 km lasta kouluun ja poika ei saanut men

Kirjoitin tässä jonkin aikaa sitten, että Emma on sairaslomalla, eikä päästä sen kanssa juoksemaan. Emmalla oli kohtutulehdus. Ensimmäistä kertaa kohdalle osui tämä narttukoirien inhottava sairaus. Tällä hetkellä näyttää onneksi vahvasti siltä, että tulehdus saatiin hoidettua lääkkeillä ja kohdunpoistoa ei tarvittu. Lääkehoito onnistui siksi, että kohtu ei ollut vielä ehtinyt täyttyä tulehduseritteestä ja kohdunsuu oli auki. Lääkehoito oli ensisijainen vaihtoehto tässä tapauksessa myös siksi, että olen suunnitellut teettäväni Emmalla vielä yhdet pennut. Nyt täytyykin tarkkaan harkita pentueen ajankohtaa, sillä kohtutulehdus uusii herkästi. Kaikki alkoi siitä, että Emma ei aamulla päässyt kunnolla ylös. Illalla se oli vielä ollut virkeä ja normaalin oloinen. Hieman hellyydenkipeä se oli jo illalla, tunki syliin ja rapsutettavaksi, mutta koska se on välillä sellainen muutenkin, en osannut epäillä mitään. Aamulla sain melkein kiskoa sitä ylös matolta, että nyt aamupissille sieltä. Viime

Ystäväni Oiva. Vietän joka ikinen päivä imurin varressa vähintään puoli tuntia, tarkemman imuroinnin päivänä tunnin. En ole mikään pikkutarkka siivousintoilija, en todellakaan, mutta tämä huusholli vaan yksinkertaisesti vaatii imuroinnin kerran päivässä. Karvaa, purua, hiekkaa ja kaikkea muuta siltä väliltä (jopa pölypalloja rappusissa...) on lavanaan illalla lattialla. Mieheni on monesti yrittänyt, että anna olla, imuroi huomenna, mutta kun en yksinkertaisesti osaa jättää päivittäistä imurointia tekemättä. Joskus oikein väsyneenä sen olen tehnyt ja seuraavana päivänä imurointiin on mennyt vielä enemmän aikaa. Muutaman kerran viikossa pesen lattiat ja pyyhin pölyt. Työtä lisää tietenkin vielä se, että meillä koirat saavat kulkea vapaasti koko talossa. Joten koko talo on aina imuroitava. Portteja kyllä löytyy joka ovesta ja kun lähdetään johonkin, koirat lajitellaan porttien taakse. Keskuspölynimuri riittävän pitkällä letkulla on oikein oiva keksintö. Oiva-mallinenkin se taitaa ol

 Monesti internetin keskustelupalstoilla kysellään miten dobermanni menestyy lapsiperheessä. Olen sitä mieltä, että ihan siinä missä mikä tahansa muunkin rotuinen koira. On tärkeää, että koira ja lapsi touhuavat pienestä pitäen yhdessä, tietenkin aikuisen läsnä ollessa. Lapsi voi kykynsä mukaan esimerkiksi osallistua koiran koulutukseen, tämä vahvistaa sitä, että lapsi on koiran yläpuolella siinä missä aikuinenkin. Muistan hyvin meillä juuri puhumaan oppineen pikkumiehen seisomassa useaan otteeseen makkaranpala kädessä ja antamassa käskyjä milloin istua ja milloin mennä maahan. Koiratyttö istui kuuliaisena ja siitä näki, että se keskittyi kuuntelemaan mitä milloinkin vaadittiin. Ei ollut helppoa koiralle ymmärtää mitä ’ittu’ tarkoittaa, mutta se ymmärsi ja teki kaikkensa. ’Taa tulla’, oli heidän oma versionsa tänne-komennosta ja koira tiesi senkin. Koira ei kyseenalaistanut kertaakaan sitä oliko makkara aikuisen vai lapsen kädessä. Johtajuus oli selvää pässinlihaa, eikä siihen o

Sunnuntaina käytiin terriereiden kanssa metsässä kävelyllä. Sunnuntairetkeilyä parhaimmillaan. Löydettiin mahtava mustikkapaikka, marjat olivat isoja ja vielä hyvän makuisia myöhäisestä ajankohdasta huolimatta. Lapset, minä ja Roosa syötiin mahat täyteen mustikkaa. Maanantaiaamu oli Lolan juoksupäivä, tehtiin 7 km lenkki. Loppuaika aamusta vierähti rally-tokon parissa. Lähdettiin Emman kanssa oikein kentälle tekemään ja huomasin, että täytyy näköjään poistua kotipihasta useammin, Emmaa kiinnosti aluksi vaan kaikki muu paitsi suorittaminen. Olen kotijumi ja kun kotona on hyvä piha missä touhuta, en tahdo millään saada itsestä irti, että lähtisin muualle tekemään. Nyt täytyy näköjään tsempata ja poistua mukavuusalueelta ja raahata koira ja ne kyltit jonnekin vieraaseen ympäristöön, jotta homma etenee. Kotona harjoittelemalla se näköjään polkee paikallaan, täällä homma toimii. Lolan kanssa tehtiin vielä kotona vähän seuraamista ja sivulle tuloa, se kun oli jotenkin hukassa viimeksi.

Tehtiin pitkästä aikaa takapihalle rally-tokoratoja ihan kylttien kanssa. Useimmin tulee vaan treenailtua liikkeitä ilman sen isompaa suunnitelmaa, mutta koska tänä aamuna oli vapaata ja poutasää, päätin tehdä koirille ja itselle suunnitellun harjoitutuksen ja rakensin suoritusradan. Välillä on ihan hyvä itsellekin seurata kylttejä ja edetä niiden mukaan eikä vaan ulkomuistista. Ulkomuistista treenatessa jää usein jotain liikkeitä kokonaan tekemättä. Ja itselle on hyvä opetella seuraamaan niitä kylttejä, sekin on osa suoritusta. Emma teki tapansa mukaan hyvin. Emman kanssa on alettu jättämään makupaloja aika vähiin. Yritetään suorittaa rata ja sitten lopussa saa palkan. Sivulle tulon jälkeen seisomaan jääminen on vielä sellainen, että silloin tarvitsee palkan, muuten tyttö istuu. Palkan kanssa tuokin sujuu hyvin. En tiedä häiritsikö kova tuuli vai  mikä oli, mutta Lola oli aluksi ihan pihalla koko hommasta. Pikkuhiljaa se kuitenkin lämpeni ja lopuksi sujui jo tosi hyvin. Muistan

Tänään käytiin pitkästä aikaa dobberityttöjen kanssa ihan tavallisella hihnakävelyllä. En oikein ole hihnalenkkeilytyyppiä, en malta kävellä, juoksu on kivempaa. Tai sitten koirat juoksevat vapaana. Täytyy kyllä myöntää, että rauhallinen palauttava kävely sumuisessa lämpimässä syksyaamussa oli mahtavaa. Pudonneet lehdet kahisivat jaloissa ja oli jotenkin rauhallista. Tytöt lähtivät lenkille täydellä tohinalla, kuvittelivat tietenkin, että nyt lähdettiin juoksemaan. Hissultiin tarkoituksella aluksi ihan hiljaista vauhtia ja viesti meni perille, nyt ei mennekkään vauhdilla vaan rauhassa. Meidän koirat haistelevat ja tutkivat maastoa kävellessä innokkaasti ja välillä pitää ihan pysähtyäkin mielenkiintoista hajua tutkimaan. Meillä oli tässä muutama viikko sitten hoidossa dobberityttö, Lolan siskokoira. Oli mielenkiintoista, että tämä kaupunkilaistyttö ei välittänyt mistään hajuista mitään, käveli vaan tasaiseen tahtiin eteenpäin. Mietin, että onkohan se tottunut niin monenlaisiin hajuihi

Aamu startattu käyntiin juoksemalla. Käyn lähes poikkeuksetta arkiaamuisin lenkillä vuoron perään noiden meidän dobberityttöjen Emman ja Lolan kanssa. Emma, vanhempi tyttö on sairaslomalla (paitsi ihan vähän tottisteluun saatiin lääkäriltä lupa, kun sitä erikseen vielä tiedustelin...), joten juoksukaverina minulla on ollut nyt tällä viikolla joka aamu Lola. Canicross on minun intohimo ja henkireikä, rakastan sitä yli kaiken. Emma on kuin tehty lajiin, vetää juuri sopivasti ja menee edellä kuin veturi. Meidän tosikko, tosissaan siis siinäkin hommassa. Lolan kanssa aloiteltiin juoksua vasta viime keväänä kun ikää tuli vuosi täyteen. Hyvin alkaa tämäkin tyttö juosta, mutta Emmaan verrattuna se on vielä vähän hömppä. Aamujuoksujen jälkeen yleensä tottistellaan. Tällä hetkellä ollaan tehty lähinnä rally-tokon liikkeitä ja haaveilenkin, että päästäisiin Emman kanssa möllien kautta ihan viralliseen kokeeseenkin jossain vaiheessa. Emmalla alkaa olla homma hanskassa ja Lolakin on kehittynyt k