Meidän lauma

Samassa talossa asuvat useampi koira muodostavat lauman. Meillä siihen kuuluu useampi narttu ja kaksi urostakin. Se, mistä olen meidän laumassa erityisen ylpeä on, että kaikki tulevat toimeen keskenään. Johtajuus on aina ollut laumassa vanhimmalla jackrussellinterrierillä, siihen ei ole kukaan koskaan yrittänyt puuttua ja me ihmiset olemme sitä käytöksellämme tukeneet. Muuten koirien välisiin suhteisiin meidän ihmisten ei ole paljon tarvinnutkaan puuttua. Jokainen tietää paikkansa laumassa, ihminen on aina pomo ja kavereista pidetään huolta, eikä ketään kiusata. Monta tarinaa olen kuullut, että saman katon alla elävien narttu- tai uroskoirien välille saattaa joskus tulla kitkaa, vahvaluontoiset samaa sukupuolta olevat koirat eivät vaan aina tule toimeen keskenään. Ihmettelyä ja pelottelua siitä, että meidänkin koirat alkaisivat tappelemaan keskenään, olen kuullut paljon. Mutta nämäpä tytöt ja pojat täällä vaan porskuttavat eteenpäin yhdessä tuumin kavereina. Oma hierarkia heillä selvästi vallitsee laumassa ja kaikki kunnioittavat sitä, eikä kukaan kikkaile mihinkään muuhun suuntaan. Uskon, että meillä on onnistunut se, että ihminen toimii laumanjohtajana ja määrää tahdin, koirat tulevat perässä yhtenä isona laumana, johon jokainen tietää kuuluvansa. Silloin ei tarvitse alkaa toisille ärhentelemään.

Meidän laumaan kuuluu kaksi äiti-tytär –paria. Molemmat tyttäret ovat jääneet kotiin äidin ensimmäisestä pentueesta, joten ikäero äidillä ja tyttärillä on melko pieni. En jaksa uskoa, että koira tunnistaa maailmalle lähtenyttä lastaan enää aikuisena kun se tulee kyläilemään, mutta kotona yhdessä eläneillä äidillä ja tyttärillä on selvästi erityinen side, erilainen kuin muilla samaan laumaan kuuluvilla koirilla. 

Vanhempi, äiti kohta 8 v. ja tytär 6 v., pari muodostuu russeleista. Kaikki pennut olivat meillä 8 viikkoiseksi asti ja äiti-koira alkoi olla jo aika väsynyt näiden pienten termiittien kanssa. Muistan kuinka Roosa katsoi välillä Almaa siihen malliin, että miksi ihmeessä tuo jäi tänne. Lopulta Roosa kasvatti Almasta hienon tytön isolla äidinrakkaudella. Heidän välilleen jäi erityinen side aikuisenakin. He kulkevat ulkona peräkanaa ja ovat aina yhdessä. Koskaan he eivät ole tapelleet keskenään. Pärisevät ja murisevat toisilleen, mutta riita päättyy aina siihen. He puolustavat toisiaan kaikessa, kun toinen ärähtää jollekin muulle koiralle, toinen apumurisee heti ja ilmoittaa olevansa toisen puolella. Käytös heidän välillään on ihan erilaista kuin käytös muiden saman lauman kanssa. Tietävät varmasti, että heillä on jotain enemmän kuin toisilla.

Äidin ja tyttären välistä rakkautta

Toisen parin muodostavat dobberit kohta 4 v ja 1,5 v. Samanlailla tämä pari on aina yhdessä ja toistensa puolella. Puolustavat toisiaan joka tilanteessa. Nuolevat toistensa korvat ja hoitavat tosiaan. Myös tämä pari kulkee aina peräkanaa ja ovat yhdessä joka paikassa. Dobberit eroaa russeleista siinä, että ne leikkivät ja painivat keskenään. On kiva kun ikäero tytöillä on niin pieni, äiti jaksaa leikkiä lapsensa kanssa. 

Meillä kun äidit ja tyttäret ovat ns. pareja, ovat pojat löytäneet toisistaan sielunkumppanit. Kaksi leikkaamatonta urosta narttujen valtakunnassa tulevat täysin juttuun keskenään. Ainoastaan tyttöjen juoksuaikaan äristellään toiselle ja välillä painitaankin. Paini on kuitenkin aina pysynyt aisoissa ja jälkeäkään ei ole kumpaankaan koiraan koskaan tullut. Tietenkin pojat erotetaan toisistaan juoksujen tärppipäivien ajaksi, kun kerran on tiedossa, että silloin voi tulla tappelu. Muulloin nämä pojat ovat kaveruksia, nukkuvat vierekkäin, pesevät toistensa korvat ja ulkona usein liikkuvat porukassa.

Koira on laumaeläin ja sen huomaa niiden käytöksestä. Esimerkiksi meillä kukaan ei halua nukkua yksin vaan aina nukutaan jonkun vieressä, yleensä juuri äidit ja tyttäret vierekkäin, mutta nukkumakaveriksi kelpaa kuka tahansa muukin laumasta. Meillä saattaa tunkea pieneen pesää nukkumaan ensin perälle dobermanni ja heti kylkeen kiinni samaan pesään russeli. Metkan näköistä touhua, mutta kertoo minusta paljon niistä hyvistä väleistä jotka porukalla on.  Joskus käy ihan sääliksi yksin ainoana koirana perheessä olevaa koiraa, siltä puuttuu se laumatoveri. Ei ihminen pysty täyttämään sen toisen koiran paikkaa vaikka mitä tekisi. Ihminen ei osaa painia ja juosta niin kuin yhdessä koirakaverin kanssa tehdään. Ja kun ollaan yksin kotona, onhan se mukavampaa olla kaksin sen koirakaverin kanssa. Toisaalta, eihän se ainoana koirana elävä tiedä mitä on elää koirakaverin kanssa, joten ei se sitä osaa kaivatakaan vaan on onnellinen juuri siinä elämässä mikä sillä on.