Siirry pääsisältöön

Tekstit

Loppuvuonna ei sitten juosta...

Hyvin alkanut juoksusyksy päättyi viime perjantaiaamuna nilkan nyrjähdykseen. Lähdettiin Emman kanssa männikköön aamulenkille. Ensilumi oli satanut maahan, oli märkää. Männikkölenkin alussa on sellaisia puunjuuria ja kiviä polulla ja enkös sitten astunut sellaisen liukkaan puunjuuren päälle. Nilkka nyrjähti ja lensin mahalleni. Vauhti oli alkulenkistä aika kova, Emmalla kun on niin valtava se etenemishalu kun lähdetään. Tunsin heti, että jalkaan sattui. Nousin varovasti ylös ja tunnustelin askelia. Mietin ensin jopa, että jatkan lenkkiä hiljakselleen. Kurkistin varovasti sukan alle ja näin ison patin nilkan ulkosyrjällä. Enpä jatkanutkaan lenkkiä vaan käännyin käppäilemään kotiin päin. Onneksi tämä tapahtui aika alkumatkasta, joten kotiin ei ollut kovin pitkä matka. Kotimatkalla kenkä alkoi jo puristaa jalassa. Kotona tutkin jalkaa, sillä pystyi astua, mutta jalan ulkosyrjässä oli puolen nyrkin kokoinen patti. Laitoin kylmää ja pidin koholla. Soittelin terveyskeskukseen ja tiedustel...

Ulkoilua

Olipa pitkä kirjoitustauko! Touhua on riittänyt niin paljon, että ei ole ennättänyt istua koneen ääreen. Syksy on parasta ulkoiluaikaa koirien kanssa ja kuten kuvista näkyy, ollaan ulkoiltu. Käytiin jälleen kerran vaeltamassa. Siitä taitaa tulla meidän perheen ykkösyhteisharrastus. Vaikka oli syysloma ja reitillä muitakin ihmisiä, oli porukka jakautunut niin hyvin reitin varrelle, että koiratkin pysytyivät olla irti häiritsemättä ketään. Emma on ollut kohtutulehduksesta toivuttuaan ihan älyttömän energinen tyttö. Jossain vaiheessa tuntui, että energisyys ja tekemisen kaipuu menivät jopa vähän yli. Lenkille kun lähdettiin, Emma haukkui ja juoksi alkumatkan, veti kun hullu ja oli ihan tohkeissaan. Tottiksessa se ei meinannut millään malttaa kuunnella kun tohotus oli niin kova. Ulkona Emma on se, joka haluaa painia ja haastaa Lolaa jatkuvasti painiin kanssaan, yleensä kun tämä on ollut toisinpäin. Emma on pennusta saakka ollut todella rauhallinen, joten tämä ylivilkkaus tuntui jopa h...

Lauman pomo

Meidän koko lauman ehdoton pomo on vanhin jackrussellinterrierimme Roosa. Häntä ei uhmaa kukaan. Riittää kun Roosa katsoo tietyllä tavalla ja tarvittaessa tehostaa asiaansa nostamalla ylähuulta, kaikki ympärillä väistävät. Ja ylähuulen nostaminen ja pärinähän kuuluvat russelin luonteeseen, joten se on on ihan eri asia jos dobermanni nostaisi ylähuulta toiselle koiralle ja murisisi. Roosa ruokailee kupilla yksin, eikä siihen ole muilla silloin asiaa. Seurailin tässä yksi ilta kyseistä tilannetta, dobermannin makasivat kuin vartiossa Roosan takana ja rouva ruokaili yksin. Yritin ottaa tilanteesta kuvaakin, mutta myöhästyin vähän. Roosa myös kurittaa ja komentaa toisia. Jos toiset remuavat liikaa, Roosa juoksee väliin ja erottaa parin. Tai jos joku koirista ei heti tottele, Roosa voi juosta niskoittelijan luose ja näykkäistä tätä. Hassu tyttö. On kyllä paikkansa laumassa ansainnut. Toimii itse kuin ajatus. Puoli sanaa riittää ja tyttö tietää mitä tehdä.

Meidän lauma

Samassa talossa asuvat useampi koira muodostavat lauman. Meillä siihen kuuluu useampi narttu ja kaksi urostakin. Se, mistä olen meidän laumassa erityisen ylpeä on, että kaikki tulevat toimeen keskenään. Johtajuus on aina ollut laumassa vanhimmalla jackrussellinterrierillä, siihen ei ole kukaan koskaan yrittänyt puuttua ja me ihmiset olemme sitä käytöksellämme tukeneet. Muuten koirien välisiin suhteisiin meidän ihmisten ei ole paljon tarvinnutkaan puuttua. Jokainen tietää paikkansa laumassa, ihminen on aina pomo ja kavereista pidetään huolta, eikä ketään kiusata. Monta tarinaa olen kuullut, että saman katon alla elävien narttu- tai uroskoirien välille saattaa joskus tulla kitkaa, vahvaluontoiset samaa sukupuolta olevat koirat eivät vaan aina tule toimeen keskenään. Ihmettelyä ja pelottelua siitä, että meidänkin koirat alkaisivat tappelemaan keskenään, olen kuullut paljon. Mutta nämäpä tytöt ja pojat täällä vaan porskuttavat eteenpäin yhdessä tuumin kavereina. Oma hierarkia heillä s...

Ruskaretkellä

Lauantaina oltiin koko perhe ruskaretkellä vaeltelemassa kansallispuistossa. Koirista Emma ja Roosa pääsivät mukaan. Aurinko paistoi ja oli ihana ilma. Paistettiin makkarat nuotiossa. Matkaa kertyi lopulta vain 6,2 km. Reitti oli aika hankalakulkuista ja nuorin matkaaja 6 v. joten ihan hyvä lenkki saatiin aikaiseksi. Sunnuntai meni huilaillessa ja mummolassa vieraillessa. Maanantai aamu aloitettiin taas reippaasti jo ennen kahdeksaa juoksulla. Kierretiin yksi tavoitelenkeistäni ja matkaa kertyi 15,5 km. Jaksettiin Lolan kanssa tosi hyvin ja otettiin ihan huvin vuoksi vielä loppukiri muutamaa sataa metriä ennen kotia!

Viikon juoksusaldo

Tämä viikko onkin sitten keskitytty rally-tokon sijaan juoksuun. Ynnäilin tuossa aamulenkin jälkeen viikon kilometrit yhteen ja reilut 50 km oli kokonaismäärä. Aika tyytyväinen olen. Pisin lenkki oli 15 km, lyhyn palauttelu 5 km. Muut 10 km mittaisia. Olen huomannut, että minulle sopii pidempien matkojen juoksu. Vasta viiden kilometrin jälkeen juoksu alkaa kulkea kunnolla ja kaikki aluksi tuntuneet kivut häviävät. Tänä aamuna piti käydä vain ihan pikku lenkki kun ei aluksi tuntunut kulkevan yhtään, mutta kotiin päästyä kun katsoin matkamittaria niin kyllähän se kymppi oli täyttynyt. Nyt täytyy viikonloppu ottaa rauhallisemmin ja huilia, jottei mene ihan överiksi. Korkeintaan kävelyllä voisi toisena päivänä käydä. Jännä huomata noista minun juoksukavereistani miten erilaisia ne ovat. Lolan kanssa on ehdottomasti helpompi juosta matkaa. Se lähtee rauhallisesti ja juoksee tasaiseen tahtiin koko matkan. Veto on sopivaa, se ei vedä kovin paljoa. Lolan kanssa meille on löytynyt sopiva ju...

Emman kanssa juoksemassa pitkästä aikaa!

Eilen aamulla lenkille pääsi Lola. Tytöllä oli yksinkertaisesti niin paljon virtaa, että se oli pakko ottaa juoksemaan. Juostiin 10 km. Olen alkanut pikkuhiljaa pidentämään lenkkejä. Kerran juoksu kulkee niin mikäs siinä, antaa mennä! Yritän juosta mahdollisimman erilaisissa maastoissa. Välillä mennään asfalttia ja tasaista. Sitten etsitään mäkisempää reittiä. Välillä pururataa ja Lolan kanssa kokeiltiin eilen polkujuoksuakin. Ihmeen hyvin meni vaikka oli puiden juuria ja kiviä ja kapeaa polkua. Alkulenkistä polut olisivat saattaneet olla haastavampia kun Lolalla on niin kova veto päällä. Loppulenkistä se jo malttaa odotella ja mennä hitaamminkin. Kymppi meni yllättävän kevyesti ja muistin jopa venytellä lenkin jälkeen. Tänään aamulla lähdettiin Emman kanssa pitkästä aikaa. Tyttö oli niin innoissaan, että haukkui ja juoksi alkumatkan. Lujempaa olisi pitänyt päästä! Yritin jarrutella sitä ja saada lähdön rauhalliseksi. Saatettiin ensimmäiset 2,5 km lasta kouluun ja poika ei saanut men...